Neljä nuorta aikuista keskustelee pöydän ääressä Croco-viikonlopussa. Taustalla hirsiseinä ja pelastusrengas. Kuva Pasi Määttänen.

Kurssit 2023

Sopeutumista tukevat kurssit ovat ensisijaisesti tarkoitettu IBD:tä sairastaville, jotka eivät ole käyneet aiemmin suolistosairaille tarkoitettuja sopeutumisvalmennuskursseja. Myös avanne- ja J-pussi-leikatut voivat hakea kursseille.

Ryhmämuotoisissa kursseissa vertaistuki on keskeistä. Kurssien tavoitteena on antaa osallistujille tietoa sairaudesta, taitoja pitkäaikaissairauden kanssa elämiseen, sekä tukea fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen. Kurssit mahdollistavat kokemusten jakamisen muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kanssa.

Kurssit ovat maksuttomia. Sähköinen hakulomake löytyy kunkin kurssin kohdalta. Katso myös yleiset hakuohjeet ja valintaperusteet.

Peruskurssit

Tarkoitettu ensisijaisesti hakijoille, jotka eivät ole aiemmin käyneet tulehduksellisia
suolistosairaille tarkoitettua sopeutumisvalmennuskurssia yli 18-vuotiaille. Kurssit ovat yksilökursseja.

Verkkokurssi, peruuntunut
Kurssi on verkkoympäristössä aktiivisena 6 viikkoa alkaen 1.2., jota ennen mahdollista tutustua verkkoalustaan. Kurssille osallistumiseen tarvitse tietokonetta ja toimivan tietoliikenneverkon. Tarvittavia ohjelmia ei tarvitse ostaa, suositeltaa laitteena joko tietokone tai tabletti.

Peruskurssi 30.8.-2.9.2023  Hyvinvointikeskus Meri-Karinassa, Turussa
Kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti IBD:tä sairastaville, jotka eivät ole käyneet aiemmin suolistosairaille tarkoitettuja sopeutumisvalmennuskursseja.
Kurssi kestää keskiviikosta lauantaihin.
Hae kurssille 27.7.2023 mennessä sähköisellä hakulomakkeella.
Hyvinvointikeskus Meri-Karinan kotisivut

IBD:tä sairastavalle ja hänen läheistensä kurssit


Kurssi pariskunnille 17.-19.3.2023, Lohja Spa & Resortissa, Karjalohjassa
Pariskunnille, joissa toinen sairastaa IBD:tä. Kurssilla luennoimassa gastroenterologi IBD:stä ja muita pitkäaikaissairauden kanssa elämisen arkeen liittyviä luentoja ja keskusteluryhmiä.
Kurssi kestää perjantaista sunnuntaihin.
Haku kurssille on päättynyt ja kurssilaiset valittu.
Lohja Spa & Resort kotisivut

Kurssi pariskunnille 27.-29.10.2023 Kunnonpaikassa, Siilinjärvellä
Pariskunnille, joissa toinen sairastaa IBD:tä. Kurssilla luennoimassa gastroenterologi IBD:stä ja muita pitkäaikaissairauden kanssa elämisen arkeen liittyviä luentoja ja keskusteluryhmiä.
Kurssi kestää perjantaista sunnuntaihin.
Hae kurssille 15.9.2023 mennessä sähköisellä hakulomakkeella.
Kunnonpaikka kotisivut

Perhekurssi 7.-10.6.2023 Koulutuskeskus Sopukassa, Sipoossa
Tarkoitettu perheille, joissa on tulehduksellista suolistosairautta sairastava lapsi. Kurssilla kuulet asiantuntijaluentoja mm. gastroenterologi IBD:n hoidosta, ravitsemusterapeutti ravitsemuksesta ja lisäksi muita pitkäaikaissairauden kanssa elämisen arkeen liittyviä luentoja ja keskusteluryhmiä. Lapsille omaa ohjattua ohjelmaa.
Kurssi kestää keskiviikosta lauantaihin.
Haku kurssille on päättynyt ja kurssilaiset valittu.
Sopukan kotisivut


Kursseille hakeminen

Lue lisätietoja kursseille hakemisesta.

Kursseille haetaan joko paperisella lomakkeella tai
sähköisellä hakulomakkeella, jonka löydät kunkin kurssin kohdalta.

Voit ladata ja tulostaa vuoden 2023 Sopeutumista tukevien kurssien –hakemus PDF:n ja lähettää sen osoitteella:
IBD ja muut suolistosairaudet ry “sopeutumisvalmennus”
Finlaysoninkatu 7
33210 Tampere

Kursseille on käynnissä jatkuva haku, eli voit lähettää hakemuksen koska tahansa.

Lue yhdistyksen yleiset ilmoittautumis- ja peruutusehdot.

Mikäli kurssilainen ei saavu tilaisuuteen, hänen tulee esittää lääkärintodistus. Ilman ilmoitusta tai lääkärintodistusta kurssilaiselta veloitetaan osallisuudestaan aiheutuneet kulut.

Lisätietoa kursseista

IBD ja muut suolistosairaudet ry,  järjestökoordinaattori Carita Sinkkonen
sähköposti: carita.sinkkonen@ibd.fi
puh. 040 765 7931, tai 075 325 4400 (ma ja to klo 14-17)

Tietosuojaseloste sopeutumisvalmennus IBD ja muut suolistosairaudet ry PDF