
Ikääntyvien toiminta
Järjestämme vertaistoimintaa ikääntyville, eli 60 vuotta täyttäneille suolistosairauksia sairastaville ja heidän läheisilleen.
Vertaistapaamisten tavoitteena on vahvistaa arjessa jaksamista, mahdollisista sairauden tuomista haasteista huolimatta. Ajatuksena on, että vertaistuen saaminen on helppoa asuinpaikkakunnasta riippumatta. Ikääntyvien vertaistoiminta on avointa kaikille suolistosairaille läheisineen; toiminta rahoitetaan STEA-avustuksin eikä mukaan tuleminen edellytä jäsenyyttä.
Tervetuloa mukaan!
Tulossa olevat tapahtumat
Päivitämme tulevia tapahtumia tällekin sivulle. Niitä ovat:
- Asiantuntijaluennot yhdistyksen YouTube-livenä sekä tallenteena
- Iloa elämään -keskustelusarja Teams -alustalla
- Ryhmäpuhelut nimensä mukaisesti puhelimitse
- Hyvän olon teemapäivät kasvokkain eri puolilla Suomea sekä Teams -alustalla
- Hyvinvointipäivät kasvokkain eri puolilla Suomea
- Voimavarakurssit kasvokkain ja Teams -alustalla
Ohessa ovat lyhyet kuvaukset tulevista tapahtumista. Jokaisen tapahtuman lopussa on kohta ’Lue lisää:’ ja alleviivattu violetti kirjoitus. Kun viet hiiren tekstin päälle ja klikkaat alleviivattua tekstiä hiiren vasemmalla painikkeella tai älypuhelimen ruudulla napautat violetin tekstin kohdalta sormella, pääset lukemaan tarkemman tapahtumakuvauksen yhdistyksen tapahtumakalenteriin.

Tolkkua tuoteselosteisiin – näkemisen opas ruokaostoksille tarjoaa vinkkejä elintarvikepakkausten lukemisen helpottamiseen.
Opas valmistettiin järjestöyhteistyönä, ja meiltä mukana eniten oli ikääntyvien järjestösuunnittelija Johanna.
Uutinen valmistuneesta oppaasta: Verkkouutinen
Opas löytyy: Oppaan verkkoversio

Terveystieteiden tohtori Milla Saajanahon verkkoluennon tallenne käsittelee hyvän ikääntymisen elementtejä: Kuinka voimme itse vaikuttaa ikääntymiseemme ja elämänlaatuumme, vai voimmeko? Luennon tallenteen linkin löydät seuraavasta tapahtumakalenterilinkistä. Lue lisää: Asiantuntijaluento

Uusi asiantuntijaluento tallennetaan huhtikuussa.
Sinikka Lahtinen, lantionpohjaterapeutti, seksuaalineuvoja, uroterapeutti ja kliinisen hoitotyön erityspätevyyden omaava HUS:n työntekijä luennoi mm. pidätyskyvystä, ripulin ja ummetuksen hoidosta mm. lääkkeistä, apuvälineistä ja ihonhoidosta, ikääntymismuutoksista mm. lantion pohjan laskeumista.
Mitä haluaisit tietää? Lähetä ennakkokysymyksesi: johanna.lahtinen@ibd.fi

Hyvinvointipäivät Ahlströmin ruukin alueella Noormarkussa ti-ke 1.-2.4.2025
Mukaan voi hakea yksin tai läheisen kanssa.
Yhden yöpymisen, hyvinvointia edistävän ohjelman ja vertaisseuran sisältäviä päiviä voi hakea aina 3.3.25 saakka.
Lue lisää: Hyvinvointipvät Noormarkku

Kultakuume -teatteriesitys nuorisoseura Lahtelassa Kerimäellä su 13.4.2025 klo 14.00
Kepeä esitys äkkirikastumisen toivosta, jossa huutia saavat kultasormukset ja rintarossit sekä miehet siinä sivussa.
Paikalla yhdistyksemme vapaaehtoinen Päivi ja ikääntyvien järjestösuunnittelija Johanna. Liput 15 €/jäsen, 25 €/ei-jäsen, sisältää lipun ja väliaikatarjoilun, ja se peritään etukäteen.
Lue lisää: Teatteriesitys

Tervetuloa avoimeen yleisötilaisuuteen ma 14.4.2025 klo 12.30 – 15.00 Kerimäen seurakuntakodille.
Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla. Klo 13-15 lyhyt kertaus ikääntyvien yleisimmistä suolistosairauksista, tarjolla olevista vertaistoiminnoista, vatsaystävällisestä ruokavaliosta sekä tuotepakkausten lukemisen avuista. Kaikille avoimen ja maksuttoman tilaisuuden järjestävät Kerimäen eläkkeensaajat ja sydänyhdistys. Ei ennakkoilmoittautumista.

Hyvän olon teematapahtuma Linnalan opistolla Savonlinnassa ma 14.4.25 klo 17.00-19.00.
Luvassa helppoja, konkreettisia ja hyvinvointia parantavia tekoja sekä vilkasta vertaiskeskustelua. Mukana menossa yhdistyksen vapaaehtoinen Päivi.
Ilmoittaudu mukaan pe 28.3. mennessä.
Lue lisää: teematapahtuma Savonlinna

Hyvän olon teematapahtuma Kotkan Koskenäyräällä to 24.4.2025 klo 12.30 – 15.30.
Luvassa letkeää liikuntaa sekä yhdessä oloa jutellen ja kokkaillen välipalaa kahveille.
Ilmoittaudu mukaan to 10.4. mennessä.
Lue lisää: teemapaiva-60-vuotta-tayttaneille-kotka

Miehille suunnatut hyvinvointipäivät ti-to 26.-28.8.2025 Morvan maalaishotellilla Jämsässä
Suolistosairauteen sairastavien miesten hyvinvointipäivillä jaetaan vertaisuutta ja vinkkejä toiminnan lomassa. Vietämme verkkaiset toimintapäivät keskisuomalaisessa luontoympäristössä ja sen mahdollistamin luontoaktiviteetein. Yöt nukumme katon alla puhtaissa lakanoissa, ja posliinivessakin on saatavilla.
Lue lisää: Hyvinvointipvät miehille

Hyvinvointipäivät 60 vuotta täyttäneille ja työelämässä mukana oleville vuonna 2025
Viikonloppuun sijoittuvat hyvinvointipäivät tarjoavat mahdollisuuden jakaa vertaisuutta toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Viikonloppuja toteutetaan kaksi:
Pohjois-Pohjanmaalla
Eteläisemmässä osassa Suomea

Hyvinvointipäivät vuonna 2025 syyskaudella
Mukaan voi hakea yksin tai läheisen kanssa. Yhden yöpymisen, hyvinvointia edistävän ohjelman ja vertaisseuran sisältäviä päiviä toteutetaan
Pirkanmaalla
Lue lisää: Linkki päivittyy tähän

Naisten toiminnallinen verkkovertaisryhmä vastasairastuneille syyskaudella
Ryhmä tarjoaa vertaisuutta, iloa ja näkökulmia naisille, joilla suolistosairaus on tullut elämään lähi- tai muutamien vuosien aikana. Ryhmässä vierailee asiantuntijoita sekä se sisältää omakohtaisia tehtäviä.
Lue lisää: Linkki päivittyy tähän

Voimavarapäivät Varsinaissuomi syyskausi 2025
on tarkoitettu sairastuneille läheisineen. Voimavarapäivien tarkoituksena on tukea osallistujien jaksamista ja mahdollistaa vertaistuki. Ohjelma sisältää alustuksia ja toiminnallisia osioita, jotka herättelevät ajatuksia ja antavat konkreettisia työkaluja hyvinvoinnin tueksi.
Lue lisää: linkki päivittyy tähän

Hyvän olon teemapäivät vuonna 2025
Teemapäiviä on toivottu syyskuussa -24 tehdyn kyselyn mukaan ja näitä toteutetaan:
Uudenmaan eri kuntiin
Turun seudulle
Tampereen alueelle
Kymenlaakson eri kuntiin

Esittelyt ikääntyviä ja/tai ammattilaisia kokoavissa isommissa messu- tai hyvinvointitapahtumissa vuonna 2025
Lisätään yhdessä suolistosairaus- ja ikääntymistietoisuutta! Vinkkaa hyvissä ajoin omalta paikkakunnaltasi isompi messu- tai yleisötapahtuma, joka kokoaa satoja ikääntyviä ja/tai sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia paikalle. Esittely kuuluu järjestösuunnittelija-Johannan toimenkuvaan.
Katso myös muut tulevat vertaistapahtumat tapahtumakalenteristamme!
Voita myös ottaa yhteyttä 60 vuotta täyttäneiden toiminnan järjestösuunnittelija Johanna Lahtiseen, johanna.lahtinen@ibd.fi tai 040 670 8945!
Liity mukaan yli 60-vuotiaille tarkoitettuun Facebook -keskusteluryhmään! Huomasithan, että meiltä löytyy myös sairauskohtaisia keskusteluryhmiä. Lue lisää: Keskusteluryhmät Facebookissa
Facebook-keskusteluryhmän jäsenyyttä pyytäessä on tärkeää vastata jäsenyyskysymyksiin esim. Esittele itsesi lyhyesti. Kerrothan ikäsi ja diagnoosisi ryhmään hyväksymistä varten. HUOM! Jos et vastaa kysymyksiin, pyyntösi hylätään automaattisesti. Viesti ei näy muille ryhmäläisille, vain ylläpitäjille. Viestin kirjoittaminen on ehtona ryhmään hyväksymiselle.
Emme tallenna esittelyitä mihinkään emmekä kerää jäsenistä rekisteriä.
Menneet tapahtumat vuonna 2025
11.-13.3.2025 Hyvinvointipäivät Vuokatissa Sotkamossa Hyvinvointipäivät Vuokatti
4.3.2025 Kevättalven kekkerit Jyväskylässä Kevättalven kekkerit
3.3.2025 Hyvän olon vertaistapaaminen Jyväskylä, peruttu, ilmoittautuneita tuli vain yksi. hyvän olon vertaistapaaminen JKL
23.1.-20.2.2025 Toiminnallinen verkkovertaisryhmä 60 vuotta täyttäneille naisille, jotka ovat työelämässä mukana tai toivovat muusta syystä myöhäisempää ajankohtaa, Naisten ryhmä
22.1.-5.2.2025 Verkkovertaisryhmä mikroskooppista koliittia sairastaville, Mikroskooppisen koliitin verkkovertaisryhmä
14.-16.1.2025 Voimavarapäivät pariskunnille, joista toisella on suolistosairaus. Lohjan Kisakallio 14.-16.1.25
Menneet tapahtumat vuonna 2024
21.11. – 19.12.2024 Toiminnallinen verkkoryhmä pitkään sairastaneille naisille. Naisten verkkoryhmä.
12.12.2024 Jouluinen hyväntekeväisyystuokio peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi.
2.-4.12.2024Hyvinvointipäivät VuokattiSport Sotkamo. Toteutettiin yhteistyössä Keliakialiiton K65 -hankkeen kanssa henkilöille, joilla on jokin suolistosairaus ja/tai keliakia. Osallistuminen oli mahdollista yksin tai läheisen kanssa. Vuokatti 2.–4.12.
12.-14.11.2024 Hyvinvointipäivät Imatran kylpylä. Toteutettiin yhteistyössä Keliakialiiton K65 -hankkeen kanssa henkilöille, joilla on jokin suolistosairaus ja/tai keliakia. Osallistuminen oli mahdollista yksin tai läheisen kanssa. Imatra 12.–14.11.
4.-26.11.2024 Puhelinryhmä on 3–4 hengen pienryhmä, joka kokoontuu 4 kertaa tunniksi käsittelemään ikääntyvien hyvinvointia lisääviä arkisia aiheita, ja keskusteluteemat tehdäänkin osallistujien toiveiden perusteella. Piristystä päivään puhelinryhmästä.
29. – 31.10. Voimavarakurssi Kangasalan Apilassa. Kurssi on tarkoitettu sairastuneelle läheisineen. Voimavarakurssien tarkoituksena on tukea osallistujien jaksamista ja mahdollistaa vertaistuki. Voimavarakurssi
9.-11.10.2024 Hyvinvointipäivät Lohjan Kisakallio. Toteutettiin yhteistyössä Keliakialiiton K65 -hankkeen kanssa henkilöille, joilla on jokin suolistosairaus ja/tai keliakia. Osallistuminen oli mahdollista yksin tai läheisen kanssa. Lohja 9.–11.10.
9.10.2024 Uusi Teams-tapaamisten sarja, jossa ikääntymisen ammattilaiset keskustelevat vapaamuotoisesti osallistujien kanssa eri teemoista. Elämän ilo ja -merkityksellisyys, psykiatrinen sairaanhoitaja Kaija Pohjanpalo. Elämänilo ja -merkitys
7.10.24 Seniorimessut Jyväskylän kaupungin kirjastolla. Yhdistyksellä oli näillä vilkkailla messuilla esittelypöytä.
4.10.2024 Ryhmäpuheluohjaajien perehdytys yhteistyössä Vanhustyön Keskusliiton Vahvike -linjan kanssa. Perehdytys ryhmäpuheluohjaajille.
1.10 – 19.11. Hyvinvointia elämään -kirjoittamisryhmä Zoom -alustalla. Ohjaaja Armi Kurkikangas johdattelee seitsemän kokoontumisen aikana lempeästi omakohtaisten kokemusten käsittelyyn kirjoittamisen suojassa. Kirjoittamisryhmä
27.-29.9. Syksyn vertaispäivät Keski-Suomen Laukaassa kylpylähotelli Peurungassa. Lauantain ohjelmassa toteutettiin ikääntyville omaa ohjelmaa. Syksyn vertaispäivät
24.9.2024 Teemapäivä Kuopion pääkirjastolla ja etäyhteyksin Teamsissa. Ohjelmassa ravitsemusterapeutin FODMAP -tietoisku, kokemuspuheenvuoro ja vagushermoharjoitussarja. Teemapäivä Kuopiossa ja Teamsin välityksellä
18.9.2024 Terveystieteiden tohtori Milla Saajanahon verkkoluento käsittelee hyvän ikääntymisen elementtejä: Kuinka voimme itse vaikuttaa ikääntymiseemme ja elämänlaatuumme, vai voimmeko? Asiantuntijaluento
4. – 18.9.2024 Verkkovertaisryhmä divertikuloosia sairastaville Teams -tapaamisina. Verkkovertaisryhmä divertikuloosia sairastaville
21.8.2024 Lahti Hyvän olon teemapäivä https: Teemapäivä Lahti
17.6.2024 Jyväskylä Hyvän olon teemapäivä Teemapäivä Kiviniemen kesämajalla
11.6.2024 Lappeenranta ryhmätoimintamateriaaliperehdytys vapaaehtoisille ryhmänohjaajille Etelä-Karjalan eri paikkakuntien Seniorikahvit-toiminnan järjestämiseen yhteistyössä Etelä-Karjalan Keliakiayhdistyksen ja Keliakialiiton K65 -hankkeen kanssa. Tiedotettu yhdistyksen Facebookissa sekä henkilökohtaisin sähköpostein Etelä-Karjalan alueelle yli 60-vuotiaille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostinsa jäsenrekisteriin.
10.6.2024 Lappeenranta Hyvän olon teemapäivä Teemapäivä Marjolan laavulla
24.5.2024 Kuusamo Hyvän olon teemapäivä Teemapäivä Kuusamon Tropiikin kodalla
23.5.2024 Rovaniemi Hyvän olon teemapäivä Teemapäivä Alakorkalon laavulla
22.5.2024 Oulu Hyvän olon teemapäivä liikunnallinen teemapäivä Oulussa
15.5.–5.6. Jämsän Kuorevesi Luonto- ja maatilaryhmä Vertaistoimintaa maatilalla
