Keskellä lukee: IBD-viikko 1.-7.12.2022. Reunoissa violetilla taustalla valkoiset silhuetit eri-ikäisistä ihmishahmoista.

Tähystys ja laboratoriokokeet

IBD:n perustutkimuksia ovat tähystystutkimukset sekä laboratoriokokeet. Tällä sivulla selitetään myös laboratoriotutkimusten yhteydessä käytettäviä lyhenteitä.

Suolistotulehdusta sairastavien hoito ja seuranta järjestetään sairaaloiden gastroenterologian poliklinikoilla, sisätautipoliklinikoilla, lasten poliklinikoilla, terveyskeskuksissa tai muilla lääkäriasemilla.

IBD-diagnoosi varmistuu tähystystutkimuksessa
IBD:n kulkua seurataan laboratoriokokeilla
Laboratoriotutkimusten lyhenteitä 
Perusverenkuva (PVK) antaa yleiskuvan verisoluista ja hemoglobiinista 
Verinäytteistä voidaan seurata esimerkiksi maksa-arvoja 
Virtsatutkimukset 
Ulostenäytteet

IBD-diagnoosi varmistuu tähystystutkimuksessa

IBD:n diagnoosin varmentamiseksi tarvitaan aina tähystystutkimuksessa suolen pinnasta otettuja koepaloja. Tähystykset ovat tarpeen myös IBD:n seurannassa lääkehoitovasteen selvittämiseksi, myöhemmin oireista riippumatta säännöllisesti syöpää ennakoivien solumuutosten löytämiseksi.

Koska Crohnin tauti voi sijaita missä tahansa ruuansulatuskanavan osassa, tarvitaan usein kolonoskopian eli paksusuolen tähystyksen lisäksi gastroskopia ylemmän mahasuolikanavan tutkimiseksi. Myös enteroskopia eli ohutsuolen tähystys voi olla tarpeen.

Nieltävää kapselikameraa käyttämällä voidaan tutkia koko ohutsuoli, mutta sillä ei saada suolen pinnasta koepaloja. Se ei myöskään sovi henkilöille, joiden suolessa on ahtaumia tai kaventumia. Kapselikameratutkimusta samoin kuin tietokonekuvausta (TT, CT) ja magneettikuvausta (MRI) käytetään Crohnin taudissa ohutsuolen tutkimiseen.

IBD:n kulkua seurataan laboratoriokokeilla

IBD:n kulkua ja lääkityksen tehoa ja vaikutusta sisäelimiin seurataan myös laboratoriokokein. Laboratoriokokeissa voidaan myös havaita ja seurata mahdollisia liitännäissairauksia, esimerkiksi haimatulehdusta, ahtauttavaa sappitietulehdusta ja erilaisia maksamuutoksia.

Laboratoriotutkimuksia voidaan tehdä kokoverestä (esim. B-La eli lasko ja B-PVK eli perusverenkuva) tai verestä erotellusta seerumista (esim. S-AFOS, A-ALAT, S-Krea), virtsanäytteestä (esim. U-pH, U-Prot) tai ulostenäytteestä (esim. bakteeriviljelyt, kalprotektiini).

Laboratoriokokeita otetaan sairauden normaalissa seurannassa yleensä kolmen kuukauden – vuoden välein. Joidenkin lääkeaineiden, kuten esimerkiksi solunsalpaajiin kuuluvien atsatiopriinin ja metotreksaatin käyttö vaatii alussa jopa viikoittaista seurantaa, myöhemmin laboratoriokokeita 2–6 kuukauden välein.

Laboratoriokokeeseen valmistautuminen riippuu tutkimuksesta. Ennen laboratoriokäyntiä kannattaa lukea huolella hoitopaikasta saadut ohjeet: onko ennen näytteenottoa oltava ravinnotta tai ilman lääkkeitä tai onko muuta erityistä huomioitavaa. Eri sairaaloiden käytännöt saattavat vaihdella.

Laboratoriotutkimusten lyhenteitä

Lyhenteiden edessä olevat kirjaimet B, P, S, E ja U kertovat mistä näytteestä kyseinen määritys on tehty:

B =  (Blood) määritys on tehty kokoverestä.

P =  (Plasma) määritys on tehty veren plasmasta. Plasma jää, kun verestä poistetaan verisolut (puna- ja valkosolut sekä verihiutaleet).

S = (Serum) tarkoittaa veriheraa, joka jää jäljelle kun veriputkesta poistetaan hyytymä (= verisolut ja hyytymistekijät). Verinäyte otetaan koeputkeen, jossa ei ole veren hyytymistä estävää ainetta.

E =  (Erythrocyte) määritys on tehty punasoluista.

U =  (Urine) määritys on tehty virtsasta.

F =  (Faeces) määritys on tehty ulosteesta.

Määrityksen lyhenteen pikkukirjaimena kirjoitettava f tarkoittaa paastomääritystä, jolloin näytteenottoaamuna ei tulisi syödä eikä juoda muuta kuin vettä. Esimerkiksi paastoverestä tehtävä leukosyyttimääritys kirjoitetaan: fB-Leuk.

Perusverenkuva (PVK) antaa yleiskuvan verisoluista ja hemoglobiinista

Perusverenkuvaa tarvitaan lukuisissa eri tilanteissa, koska sen avulla voidaan todeta ja seurata monia eri sairauksia. Tutkimuksessa mitataan punasoluja ja niiden hemoglobiinipitoisuutta sekä valkosoluja.
Myös verihiutaleiden (trombosyyttien) lukumäärä ilmoitetaan perusverenkuvan yhteydessä, jota merkitään PVK-lyhenteeseen lisätyllä T-kirjaimella. Punasolujen kokojakauma (RDW) kuvaa punasolujen koon ja tilavuuden vaihtelua.

Hematologiset tutkimukset sisältävät useita eri määrityksiä. Kokoverestä tehtävä perusverenkuva B-PVK on kenties yleisimmin tehtävä tutkimus.

B-Leuk = Leukosyytit eli valkosolut. Solusalpaajahoito (atsatiopriini, merkaptopuriini, metotreksaatti, siklosporiini) voi vaikuttaa luuytimen toimintaan ja hidastaa valko- ja punasolujen tuotantoa, jolloin valkosolujen määrä voi laskea alle viitearvojen. Pitkään jatkunut raskas kortisonikuuri puolestaan saattaa nostaa valkosolut yli viitearvojen, mikä on kuitenkin väliaikaista ja vaaratonta.

Liian pieni leukosyyttiarvo saattaa olla aihe tutkia erikseen leukosyyttien alaluokat (neutrofiilit, eosinofiilit, basofiilit, monosyytit, lymfosyytit) ja erityisesti neutrofiilisten leukosyyttien määrän. Leukosyyttien alaluokat voidaan myös ilmoittaa prosentteina kokonaisleukosyyttimäärästä (ns. ”diffi”=differentaatiolaskenta).

B-Eryt = Erytrosyytit eli punasolut. Punasolujen määrä saattaa laskea esimerkiksi solusalpaajahoidon vaikutuksesta.

B-Hb = Hemoglobiini. Yleisin syy hemoglobiinin laskuun eli anemiaan  on raudanpuute. Raudanpuute johtuu yleensä pitkään jatkuneesta veren menetyksestä, esimerkiksi runsaiden kuukautisten tai suolistovuodon vuoksi. Muita syitä anemiaan ovat esimerkiksi imetymishäiriö (kuten keliakia), krooninen tulehdus ja B12- vitamiinin tai folaatin puute. Joskus anemia johtuu puutteellisesta ravinnosta. Kun anemia todetaan, sen syy pyritään aina selvittämään lisätutkimuksilla.

E-MCV = (Mean Cell Volume) punasolun keskimääräinen tilavuus. Punasolujen koko on pieni muun muassa raudanpuutteen yhteydessä ja suuri esimerkiksi B 12-vitamiinin puutteessa.

B-Tromb = Trombosyytit eli verihiutaleet. Trombosyyttien määrä lisääntyy vuodon ja tulehduksen yhteydessä. Solusalpaajat voivat vähentää trombosyyttien lukumäärää. Trombosyyttimäärän vähentyminen alle 100 x 109/ l lisää verenvuodon riskiä.

Verinäytteistä voidaan seurata esimerkiksi maksa-arvoja

Erilaisin kemiallisin menetelmin voidaan verinäytteistä tutkia myös elimistön biokemiallisia tapahtumia. Jotkut IBD-lääkkeet voivat esimerkiksi nostaa maksa-arvoja, jolloin niiden seuranta on tärkeää.

S-AFOS = Alkaalinen fosfataasi. AFOS on valkuaisaine, joka on peräsin sappiteistä tai luustosta. Sappitieperäiseen AFOS:n suurentumiseen liittyy usein myös muiden maksa-arvojen suurentuminen. Kasvuiässä AFOS -arvot ovat aikuisten arvoja suurempia. Tavallisin syy suurentuneisiin AFOS -arvoihin on maksa- tai sappitiesairaus.

S-ALAT = Alaniiniaminotransferaasi. ALAT on erityisesti maksan entsyymi, jonka korkeita pitoisuuksia tavataan maksasolujen vaurioituessa esim. lääkeaineiden ja muiden kemiallisten aineiden aiheuttamissa reaktioissa. Myös ylipaino voi nostaa ALAT-arvoa.

S-ASAT = Aspartaattiaminotransferaasi. Kuvaa suunnilleen samoja asioita kuin ALAT, jonka takia usein mitataan vain ALAT-arvo.

S-GT = Glutamyylitransferaasi. S-GT:tä voidaan käyttää mm. alkoholin aiheuttamien maksavaurioiden toteamiseen. GT nousee usein yhdessä AFOS:n kanssa sapenkulun häiriintyessä. Toisinaan vain GT-arvon ollessa suurentunut kyseessä on lääkeaineen aiheuttama ns. entsyymi-induktio maksassa, joka on vaaraton ilmiö (tavataan esim. epilepsialääkityksen yhteydessä).

S-AMYL = Seerumin amylaasi. Amylaasi nousee merkittävästi haimatulehduksessa ja haimatiehyiden tukoksissa. Kohonnutta amylaasia tavataan kuitenkin myös puhjenneen maha- tai pohjukaissuolihaavan yhteydessä ja suolitukoksessa, vaikkei haima olisikaan vaurioitunut.

S- Krea = Seerumin kreatiniini. Kreatiniini mittaa munuaisten toimintaa.

S-CRP = C-reaktiivinen proteiini. CRP on nopeimmin tulehdusreaktioissa reagoiva proteiini. CRP-pitoisuus kohoaa erityisesti bakteerien aiheuttamissa tulehduksissa sekä tiloissa, joihin liittyy kudostuhoa.

B-La = Lasko (ns. senkka). Korkea lasko liittyy usein pitkäaikaisiin tulehdussairauksiin ja kudosvaurioihin. Lasko on myös riippuvainen punasolutekijöistä, joten anemioiden yhteydessä lasko on usein kohonnut

S-Alb = Seerumin albumiini. Kuvastaa ravitsemustilaa ja laskee herkästi tulehduksessa.

Virtsan kemiallinen seulonta (U-KemSeul)

IBD:tä sairastavilla virtsamääritystä käytetään munuaisten toiminnan seuraamiseen. IBD:hen ja IBD:n lääkitykseen (mesalatsiini, sulfasaltsiini) voi harvoin liittyä munuaismuutoksia.

Seulontatutkimuksen poikkeava tulos pyritään vielä varmistamaan muulla tavoin. Jos virtsassa seulonnan perusteella on punasoluja tai valkosoluja, tutkitaan virtsan solut (U-solut) eli virtsan partikkelilaskenta. Virtsatulehdusta epäiltäessä tehdään tarvittaessa virtsan bakteeriviljely (U-BaktVi)

U-pH = Virtsan pH-arvo.

U-Prot =Virtsan proteiini

U-Eryt =Virtsan punasolut.

U-Leuk = Virtsan valkosolut.

U-Gluk = Virtsan glukoosi.

U-Keto = Virtsan ketoaineet.

U-Nitr = Virtsan nitriitti.

Vatsavaivojen syy voi selvitä ulostenäytteillä

Sairauden alkuvaiheessa ja aktivoituessa voidaan ottaa myös ulostenäytteitä. Jos sairaus aktivoituu, voi syynä olla mikrobien aiheuttama suolistoinfektio.

Ulosteen kalprotektiinitestillä voidaan seurata IBD:n aktiivisuutta ja arvioida lääkityksen tehoa ilman, että tarvitaan tähystystutkimusta. Kalprotektiinin kohonnut taso erottaa tulehdukselliset suolistotaudit toiminnallisista suolioireista.

Ulosteviljely 1 selvittää tavallisimmat vaikean ripulin aiheuttajabakteerit: salmonella, shigella, kampylobakteerit ja yersinia. Clostridium difficiletoxiinigeeni (F-CldTNhO, Clostridium difficile toksiinigeeni nukleiinihappo) tutkitaan ulosteesta epäiltäessä antibioottiripulia ja usein IBD-potilailla sairauden aktivoitumisvaiheiden yhteydessä.

Ulosteen parasiittitutkimuksella tutkitaan suolistoloisten, kuten giardian, madonmunien ja ameeban aiheuttamaksi epäiltyä ripulia tai suolistovaivaa.

Ulosteen virusviljelyä käytetään vain epidemioiden syytä etsittäessä.

F-elastaasissa testataan haiman vajaatoimintaa. Vetisestä ripuliulosteesta otettuna testi on epäluotettava, mutta toimii hyvin haiman vajaatoiminnasta johtuvassa rasvaripulissa.