Sairaus mukana suhteessa
Lähes puolet suomalaisista pitkistä suhteista kestää ikääntymisvaiheeseen. Usein pidemmät seurustelusuhteet alkavat juuri aikuisiällä, joten ikääntyessä suhteessa eletään kumppanuusvaiheen aikaa. Kumppanuusvaiheessa keskinäiset suhteet ja yhteinen elämä on jo käynyt läpi eri vaiheita. Kumppanuusvaiheessa rakastuminen on syventynyt rakastamiseksi. Kriisivaiheiden, esimerkiksi sairastumisen, läpikäynti on saattanut syventää suhdetta kohti luottamuksellista kumppanuutta. Odotukset itseä ja kumppania kohtaan alkavat usein muuttua realistisemmiksi ja suhteen tilantarve, roolit ja käyttäytymismallit alkavat olla tuttuja. Suhteessa saatetaan kokea toisaalta voimakasta yksilöllisyyden arvostusta ja toisaalta turvallisuutta.
Suhteen muutoksia
Ikääntymisen ja myös sairastumisen myötä vuorovaikutukseen ja suhteeseen vaikuttavat monenlaiset asiat. Suolistosairaudet saattavat vaikuttaa läheisiin ihmissuhteisiin samoin kuin muutkin pitkäaikaissairaudet: sairastavalla voi olla väsymystä, kipuja, lääkityksiä, mieli voi olla apea tai masentunut. Kumppanilta vaaditaan toisinaan kärsivällisyyttä, joustamista ja lämmintä ymmärrystä. On tärkeää, että kumppani saa olla ensisijaisesti vuorovaikutuksessa kumppanin roolissa, ei hoitajana.
Läheisyys, seksuaalisuus ja suolistosairaudet
Suolistosairauksien mukanaan tuomat suurimmat muutokset saattavat liittyä seksuaalisuuteen ja läheisyyteen, koska suolistosairaudet ovat intiimialueen sairauksia. Kaipuu kumppanin lähelle saattaa olla suuri, mutta kipu ja hoitotoimenpiteet saattavat ajaa erilleen. On tärkeää, että kumppani voi osoittaa vuorovaikutuksessa ja kipujen keskellä ymmärrystä ja lämpöä monin eri tavoin, esimerkiksi koskettamalla sekä normaalissa vuorovaikutuksessa, että intiimisti sellaisella tavalla, joka tuntuu hyvältä.
Seksuaalisuuden muutokset saattavat näkyä esimerkiksi haluttomuutena tai kivun tuntemuksina. Kumppaneiden roolit läheisyyden alueella saattavat myös joutua myllerrykseen: aikaisemmin useammin aloitteen tehnyt osapuoli saattaa olla sairauden vuoksi niin kipeä, että aloitteet jäävät toiselle.
Sairastuminen saattaa myös muuttaa ajatusta omasta kehosta. Kehon fyysiset muutokset saattavat olla yllättäviä. Vessareissu kesken intiimin hetken saattaa olla hämmentävää. Arki näiden teemojen kanssa vaatii halua ja kykyä uskaltaa puhua ja jakaa erilaisia tunteita ja ajatuksia. Keskustelun tueksi voi myös tarvittaessa hakea ulkopuolista apua.
Yhdessä vahvempina
Pitkäikäisen suhteen voimanlähteenä voidaan pitää kykyä nähdä elämän monenlaiset vaiheet kokonaisuutena. Elämän raskaat ja kipeätkin vaiheet saattavat alkaa tuntua ikääntyvissä suhteissa tärkeiltä kokonaisuuden kannalta. Myös kokemus, että yhdessä on selvitty monenlaisista tilanteista, voi parhaimmillaan vahvistaa suhteen joustokykyä, eli resilienssiä. Aiemmin koetut haastavat ajanjaksot tai kriisit ja niistä selviytyminen ovat voineet tuoda suhteeseen uutta ymmärrystä. Tiedostamme, miten itse toimimme ja kuinka kumppanimme toimii haastavissa, kipeissä ja epävarmuutta herättävissä tilanteissa. On tärkeää tiedostaa, millaista tukea kumppanit kaipaavat jaksaakseen. Joustokykyinen, läheinen ihmissuhde onkin usein elämän tärkeimpiä voimanlähteitä, myös sairastumisen eri vaiheissa.