Valmistautuminen tähystykseen

Tähystyksiä voidaan tehdä suolistosairauksien diagnosointiin ja hoidon seurantaan.

Tutkimus

Paksusuolen tähystyksellä eli kolonoskopialla tutkitaan paksusuolen sairauksia. Tutkimuksella on tarkoitus tutkia koko paksusuoli, aina peräaukosta ohutsuoleen. Ohutsuolen tähystyksellä eli enteroskopialla on mahdollista, ainakin teoriassa, tutkia koko ohutsuoli, ottaa koepaloja suolen limakalvolta ja tehdä tarvittavia muita toimenpiteitä, kuten poistaa polyyppeja.

Tähystys tehdään taipuisalla ja ohuehkolla tähystimellä, joka viedään peräaukosta paksusuoleen. Tutkimuksen yhteydessä suolistoon laitettava kaasu tai tähystimen aiheuttama venytys voi aiheuttaa jonkin verran ohimenevää kipua ja turvotusta. Yleensä vaivat ovat siedettäviä. Kipuun ja jännitykseen voi saada tarvittaessa lääkitystä.

Jos saat suonen sisäistä esilääkitystä, tutkimuksen jälkeen sinua tarkkaillaan yleensä poliklinikalla noin tunnin ajan. Lääkityksen jälkeen autoa ei saa ajaa tutkimuspäivänä, joten saattajan mukanaolo on suotavaa. Lääkäri kirjoittaa tarvittaessa sairauslomaa tutkimuspäivästä lähtien. Tutkimukseen varataan aikaa yhdestä kolmeen tuntia. Toimenpide kestää kahdestakymmenestä minuutista noin tuntiin.

Lue lisää eri tähystyksistä Terveyskylän Vatsatalosta klikkaamalla tätä linkkiä >>

Tähystykseen valmistautuminen

Suoliston hyvä tyhjeneminen on onnistuneen ja luotettavan tutkimuksen edellytys.

Lääkkeet

Rautalääkitys lopetetaan viikkoa ennen tähystystä. Säännöllisessä käytössä olevat lääkkeet, kuten verenpaine ja sydänlääkkeet voidaan ottaa normaalisti. Diabetes ja verenohennuslääkkeen otosta on sovittava erikseen oman lääkärin kanssa. Jos sairastat tai epäilet sairastavasi tarttuvaa tautia, ilmoita siitä henkilökunnalle ennen tutkimusta. Jos sinulla on taipumusta ummetukseen, kannattaa aloittaa siihen tarkoitettu lääkitys jo ennen tyhjennystä. Saat tarkemmat ohjeet hoitavasta tutkimusyksiköstä tai apteekista

Ravinto

Edeltävän 4-7 päivän aikana:
Ei suositella syötäväksi mitään siemeniä sisältäviä ruoka-aineita, kuten hedelmiä, marjoja (esim. mansikka, puolukka, vadelma, mustikka, viinimarja, kiivi, viinirypäleet, päärynä), vihanneksia (kurkku, tomaatti) tai leipää, jossa näkyviä siemeniä. Perunaa, riisiä, pastaa, kalaa, kanaa ja lihaa voi syödä normaalisti. Ruokavaliota kannattaa keventää pari päivää ennen toimenpidettä.

Esimerkiksi banaanissa ei ole näkyviä siemeniä, joten sitä voi syödä. Se kuitenkin monella kovettaa vatsaa, eikä täten ainakaan edesauta tyhjentymistä.

Esimerkiksi kaurapuuro kannattaa valmistaa mahdollisimman pehmeäksi, jotta litistetyt ja esikypsennetyt siemenet ”menettävät muotonsa”. Tärkeintä siis on, ettei suoleen jää siemeniä, jotka mahdollisesti hidastavat tai estävät suolen tyhjentymisen. Kaurapuuro kannattaa tehdä “vellimäisenä” edeltävänä päivänä, koska siinä on reilusti kuitua.

Tutkimusta edeltävinä päivänä

Suositellaan syötäväksi vain helposti sulavia ruokia esim. sosekeittoja ja siemenettömiä mehukeittoja. Nesteitä saa juoda vapaasti esim. lihalientä, kasvislientä, kirkkaita mehuja, siemenettömiä mehukeittoja, teetä, kahvia ja vettä sekä kivennäisvettä/virvoitusjuomia. Maitotuotteita tulee kuitenkin välttää. Runsas nesteiden nauttiminen on eduksi suolen tyhjenemiselle.

Suolen tyhjennys ja tyhjennysaineet

Ennen tutkimusta tulee suoli tyhjentää. Mikäli tyhjennystä ei kykene suorittamaan kotona, se voidaan suorittaa sairaalassa. Saat tarkemman ohjeen tyhjennyksestä tutkimuksen tekevältä taholta.
Tyhjennysaineita:

Ei tarvitse juoda muita nesteitä:
Colonsteril® 3–6 litraa
VistaPrep® 3–4 litraa

Tyhjennysaineen lisäksi runsaasti muita kirkkaita nesteitä tarvitaan seuraavissa tyhjennysaineissa:
Moviprep®, 2 litraa tyhjennysainetta
PLENVU®, 1 annospussi 500ml vettä + 2 annospussia 500ml vettä
Phosphoral®, 2 x pullo ½ lasilliseen vettä
Picoprep®, 2 pussia lasilliseen vettä
Citrafleet®, 2 pussia lasilliseen vettä
Muita kirkkaita nesteitä ovat esim. lihalientä, kasvislientä, kirkkaita mehuja, siemenettömiä mehukeittoja teetä, kahvia ja vettä sekä kivennäisvettä/virvoitusjuomia. Maitotuotteita tulee kuitenkin välttää.

Jos tutkimus tehdään aamupäivällä, tyhjennysaineen juominen aloitetaan yleensä edellisen päivän iltapäivällä. Tämä mahdollistaa, ettei tyhjennys kestä kovin myöhään. Jos tutkimus on iltapäivällä, tyhjennysainetta voidaan juoda edellisenä iltana ja tutkimusaamuna.

Suolisto alkaa tyhjentyä noin 1-3 h tyhjennysaineen juomisen jälkeen. Jos suoli ei ole toiminut juotuasi 2 litraa tyhjennysainetta tai muita nesteitä, pidä taukoa, liiku ja jatka juomista vasta, kun suoli on toiminut. Pidä tauko myös, jos alat tuntea pahoinvointia tai vatsakipua. Tyhjennyksen aikana voit tuntea vilunväreitä.

Tutkimusta ennen käytettävä tyhjennysaine tulisi saada maksutta. STM:n näkemys v. 2013 esitettyyn lausuntoon on, että kun IBD-diagnoosi on jo olemassa, tyhjennysaineet kuuluvat sairauden hoitoon ja ovat hoidon kannalta välttämättömiä ja siten maksuttomia. Lue lisää kannanotosta >>

Tutkimuksen suorittaminen

Tähystystutkimus kestää puolesta tunnista tuntiin. Tutkimus aloitetaan yleensä tähystettävän maatessa vasemmalla kyljellä, mutta asentoa vaihdetaan tarpeen mukaan. Tutkimuksen alussa lääkäri liukastaa peräsuolta geelipuudutteella. Taipuisa tähystin viedään peräaukon kautta paksusuoleen. Tutkimuksessa otetaan tarvittaessa koepaloja suoliston limakalvoilta, joten suolesta voi tulla hieman verta tutkimuspäivänä. Näytteenotto on kivutonta, mutta näkyvyyden parantamiseksi suoleen laitettava hiilidioksidi tai tähystimen aiheuttama venytys saattaa aiheuttaa tuntemuksia. Tähystyksen alkaessa ja sen aikana voidaan antaa myös suonensisäistä lääkitystä lievittämään kipua ja/tai jännitystä.

Tähystyksen jälkeen

Jos olet saanut esilääkitystä, sinua seurataan tutkimuksen jälkeen jonkin aikaa noin ½–1 h. Tutkimuksen jälkeen saa syödä ja juoda normaalisti. Suoleen jäänyt hiilidoksidi saattaa aiheuttaa turvotusta, mutta vaiva menee yleensä nopeasti ohi. Liikunta nopeuttaa tutkimuksen yhteydessä laitetun ilman poistumista suolesta.

Kysy lisäohjeet omasta tutkimusyksiköstäsi.

Voit avata ja ladata ohjeet tiivistettynä tästä (PDF): Tähystys – valmistautuminen ja tyhjennys
Saavutettava tiedosto sähköpostitse, pyydä info(a)ibd.fi.