Narsisseja.

Ilmaise mielenkiintosi hallitustyöskentelyyn!

Haluatko vaikuttaa yhdistyksen toimintaan ja toimia yhdistyksen luottamushenkilönä? Hallituksessa tämä onnistuu! Hallitukseen toivotaan osaamista esimerkiksi vaikuttamistyöstä, yhteiskunta-asioista, sosiaali- ja terveyspolitiikasta ja markkinointiviestinnästä.

Hallituksella on tärkeä rooli yhdistyksen toiminnassa. Hallituksessa pääset vaikuttamaan yhdistyksen asioihin luottamushenkilönä. Hallitustyöskentely antaa paljon, mutta myös vaatii sitoutuneisuutta ja ajankäyttöä. Hallituksen jäsenenä toimiminen edellyttää yhdistyksen jäsenyyttä. Pääset myös osallistumaan koulutuksiin ja kokouksiin, joita voit hyödyntää myös omassa työelämässä ja opinnoissa. Tämän lisäksi voit tuoda oman osaamisesi hallitustyöskentelyyn. Hallitus kokoontuu neljästä kuuteen kertaa vuodessa.

IBD ja muut suolistosairaudet ry:n hallitus valitaan vuosittain vuosikokouksessa. Tänä vuonna vuosikokous järjestetään Joensuussa Kevätpäivien yhteydessä 21.5.2022.

Kokoukseen osallistuvat valitsevat uuden hallituksen kokouksessa tehtyjen esitysten perusteella. Jos esityksiä tulee enemmän kuin hallituksessa on paikkoja, vuosikokous valitsee hallituksen äänestämällä.

Lähetä esittelysi!

Jos olet kiinnostunut toimimaan hallituksessa, vastaa alla oleviin kysymyksiin ja lähetä ne yhdistyksen puheenjohtajalle osoitteeseen aki.leppanen@ibd.fi viimeistään to 12.5.2022:
– Lyhyt esittely itsestäsi
– Miten hallitus ja sen jäsenet voivat tukea yhdistyksen toimintaa?
– Minkälaista osaamista sinulla on tarjota hallitustyöskentelyyn?
– Pystytkö sitoutumaan hallitustyöskentelyyn kahdeksi vuodeksi?

Esittelyt julkaistaan kokousmateriaalien yhteydessä nettisivuilla ennen vuosikokousta. Kiinnostuksensa hallituksen jäseneksi voi esittää myös vasta vuosikokouksessa.

Otathan huomioon, että jonkun kokouksessa läsnä olevan pitää tehdä esitys hallituksen jäsenistä. Mikäli esitettävä henkilö ei ole paikalla, tulee esittelijän kertoa esitettävän kokemus ja asiantuntemus asiasta päättäville jäsenille. Esittelijällä tulee olla myös esiteltävän henkilön suullinen suostumus, että on käytettävissä hallituspaikkoja täytettäessä.

Jos kiinnostuit, voit lukea hyvistä hallintotavoista järjestöissä.
Hallitusasiat löytyvät sivulta 12 eteenpäin.

Yhdistyksen hallituksen nykyinen kokoonpano.