Itse pistettävien metotreksaattivalmisteiden saatavuudessa katkoja
Reumaliitto kertoo nettisivuillaan, että itse pistettävien metotreksaattivalmisteiden saatavuudessa on katkoja. Näitä valmisteita käytetään yleisesti myös IBD:n hoidossa.
Häiriöt koskevat etenkin esitäytettyjä ruiskuja ja kyniä. Pistettävää Trexania valmistava Orion on ilmoittanut jopa puolen vuoden katkosta. Katko koskee ainakin Trexan 25mg/ml esitäytettyä ruiskua. Orionin Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealle ilmoittama katko kestää huhtikuuhun 2020.
Orion Pharman tuotepäällikkö Timo Heinonen kertoo Reumaliiton uutisessa, että itse lääkeaine ei ole loppumassa, vaan esitäytetyt ruiskut. Ruiskujen saksalaisella valmistajalla on toimitushäiriöitä. Heinonen kertoo, että myös 10 milligramman annoskoon esitäyttyjen ruiskujen saatavuuteen on tulossa katkos, samasta syystä.
Saatavuushäiriöilmoituksia on tehty myös muista metotreksaattivalmisteista, kuten Medac-yhtiön Metoject-kauppanimellä myymästä valmisteesta, jonka saatavuudessa on ollut useita katkoja.
Joissakin apteekeissa on myyty Metoject-valmisteita, joiden pakkaustekstit ovat muulla kuin kotimaisilla kielillä. Tällöin suomenkieliset käyttöohjeet on liitetty pakkauksiin jälkikäteen. Tämä toimintatapa on mahdollista Fimean poikkeus- tai erityisluvalla.
Mikäli omassa käytössä olevaa pistettävää metotreksaattivalmistetta ei ole saatavilla, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.