Äiti ja tytär piirtävät yhdessä pöydän ääressä.

Epäily sairaudesta ja diagnoosin saaminen

Tulehduksellisista suolistosairauksista käytetään lyhennettä IBD, joka tulee englanninkielisistä sanoista Inflammatory Bowel Diseases. Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat yhteisnimitys Crohnin taudille, colitis ulcerosalle eli haavaiselle paksusuolentulehdukselle ja välimuotoiselle koliitille (IBD unclassified, IBDU).

Tulehdukselliset suolistosairaudet eivät ole tarttuvia.

IBD, kuten muutkin pitkäaikaissairaudet, ovat yksilöllisiä. Sairaus voi olla lievä tai hyvinkin hankala. Joillakin se vaikuttaa lapsen ja nuoren arkeen paljon, kun taas joillain sairaus pysyy huomaamattomana tai hyvin vähäoireisena vuosia. Toisinaan sairaus pysyy rauhallisena pitkään, toisinaan se on aktiivinen pitkiäkin aikoja. Sairauden kulkua ei voida ennustaa.

Lapsilla IBD on keskimäärin vaikeampi ja laaja-alaisempi sairaus kuin aikuisilla. Sairaus ei näy ulospäin, joten lapsi voi näyttää ulospäin hyvinvoivalta, vaikka oireet olisivat rajujakin. IBD:n syntymekanismia ei vielä täysin tunneta eikä tiedetä miksi lasten IBD on keskimäärin vaikeampi ja laaja-alaisempi sairaus kuin aikuisten tauti. Sairaus on yksilöllistä, lapset ja nuoret voivat tarvita erilaisia tukitoimia sairauden vaiheestakin riippuen.

IBD:hen voi liittyä erilaisia liitännäissairauksia, muun muassa silmätulehduksia, luusto- ja niveloireita, iho-, maksa-, sappitie- ja haimasairauksia sekä suun tulehduksia. Tavallisimpia oireita ovat vatsakivut, ripuli, veriulosteet, voimakas väsymys ja ruokahaluttomuus. Lapsilla oireena voi olla myös kasvun hidastuminen. 

Lapsi ei sairasta yksin, sillä Suomessa on yli 1 300 IBD:tä sairastavaa alle 20-vuotiasta. Joka vuosi noin 250 alle 20-vuotiasta saa IBD-diagnoosin. Sairastua voi missä iässä tahansa, mutta tyypillinen sairastumisikä on 15–35 vuotiaana. Kaiken kaikkiaan sairastavia on Suomessa noin 55 000, ja uusia tapauksia todetaan noin 2000 vuodessa. Syytä tähän yleistymiseen ei vielä tiedetä.

Erilaiset tähystykset ja tutkimukset ovat avainasemassa tulehduksellisen suolistosairauden diagnosoinnissa. Tähystyksiä tarvitaan IBD-diagnoosin varmentamiseksi, sillä oikeaa diagnoosia ei voida tehdä pelkkien oireiden ja laboratoriotutkimusten perusteella. Lopullinen diagnoosi selviääkin yleensä vasta laboratorio-, tähystys- ja kuvantamistutkimuksin. Tähystyksillä pyritään erottamaan Crohnin tauti ja colitis ulcerosa toisistaan ja sulkemaan pois muut harvinaisemmat suolistotulehdukset ja -sairaudet sekä infektiokoliitti eli bakteerin, viruksen tai alkueläimen aiheuttamat tulehdukset. 

Sairauden aktiivisuutta seurataan laboratoriokokein ja tähystyksin. Näitä kokeita ovat veren hemoglobiini (B-Hb), lasko (B-La), tulehdusarvo (P-CRP), albumiini (S-Alb) ja ulosteen kalprotektiini (F-Calpro). Yleisimpiä säännöllisesti seurattavia laboratorioarvoja ovat maksa- (P-Alat ja P-GT) ja munuaisarvot (P-Krea) sekä perusverenkuva (B-PVK). 

Lapset, joilla on pitkäaikaissairaus, joutuvat sairauden takia saamaan pistoksia useasti. Yksittäinen pistoskin, mutta ennen kaikkea usein toistuvat pistokset, saattavat aiheuttaa lapselle epämiellyttävää oloa ja tuntemuksia. Opas lapsen haastavaan pistostilanteeseen (PDF) antaa perustietoa pistospelosta sekä opastusta pistospelon ennaltaehkäisemiseksi ja hoitamiseksi. Opas on Abbvien ja Reumaliiton yhteinen tuotos.

Diagnoosin jälkeen IBD:n seurantaväli on yksilöllinen ja siihen vaikuttavat lääkitys ja sairauden vaikeusaste. Laboratoriokokeilla pyritään seuraamaan sairastuneen yleiskunnon lisäksi mahdollisia liitännäissairauksia. Lisäksi kokeiden avulla voidaan seurata miten erilaiset lääkehoidot vaikuttavat elimistössä.

Yleisimmät tähystystutkimukset

Lapsille tähystykset tehdään nukutuksessa. Tähystykseen on olemassa valmistautumisesta ohje, johon voi tutustua, mutta tarkemman ohjeen antaa aina tutkimuksen tekevä taho. Valmistautumisohjeet saattavat vaihdella jonkin verran eri tutkimusyksiköissä. Tähystyksiä tehdään diagnoosin jälkeen seurantana tarpeen mukaan sairauden aktiivisuuden tai suolen limakalvomuutosten seuraamiseksi.

Kolonoskopia eli paksusuolen tähystys on yleisin IBD:n diagnostiikassa ja seurannassa käytetty tähystys. Ennen tähystystutkimusta suoli tyhjennetään, jotta tulehtunut suolen pinta saadaan näkymään.

Gastroskopia on ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen eli ohutsuolen alkuosan tähystys, joka tehdään suun kautta.

Enteroskopia eli ohutsuolen tähystys voidaan tehdä, mikäli ruoansulatuskanavan verenvuodon syy ei selviä gastro- tai kolonoskopiassa. Ohutsuolen tähystys tapahtuu suun kautta gastroskopiassa käytettävää tähystintä pitemmällä työnnettävällä tähystimellä eli enteroskoopilla.

Kapselikuvauksella eli kapseliendoskopialla päästään tutkimaan ohutsuolta. Kapseliendoskopiassa lapsi nielaisee pienen kapselikameran tai kapseli asetetaan nukutuksessa.

Terveyskylä-sivuston Lastentalosta löytyy tietoa IBD:stä, sairaalahoidosta ja hoitoon valmistautumisesta. Lapsille on oma osionsa, jossa sairaalamaailmaa tehdään tutuksi videoiden avulla (videot valmistautumisesta gastroskopiaan ja kolonoskopiaan).

Yleisimmät kuvantamistutkimukset 

Magneettikuvauksella voidaan tutkia ihmiskehoa tehokkaammin ja tarkemmin kuin millään muulla kuvantamismenetelmällä, ja sillä voidaan selvittää vatsan alueen vaivoja perinteisiä menetelmiä tarkemmin. Tutkimus on turvallinen eikä kolonoskopiaan vaadittavaa tyhjennystä tarvita. 

Tietokonetomografia eli TT/CT-tutkimuksessa kohde kuvataan röntgensäteillä ja kuva muodostetaan tietokoneen avulla. Kuvauksen aikana kuvattava makaa tutkimuspöydällä, joka liikkuu rengasmaisen kuvauslaitteen läpi. Suolistoa ei tarvitse tyhjentää ennen TT/CT:tä. 

Lasten ja nuorten vatsanalueen kuvauksissa suositaan magneettikuvausta, sillä tietokonetomografia ja muut röntgentutkimukset aiheuttavat säderasitusta.