Vihreitä puiden lehtiä valoisaa taivasta vasten.

IBD-viikko 2018

IBD-viikon tavoitteena on lisätä tietoisuutta IBD:stä sekä muistuttaa, etteivät kaikki sairaudet näy ulospäin. IBD-viikkoa vietetään vuosittain 1.–7. joulukuuta.

IBD, eli tulehdukselliset suolistosairaudet, yleistyvät edelleen voimakkaasti Suomessa, sillä joka vuosi yli 2 000 saa IBD-diagnoosin. Sairauden esiintyvyys on maassamme yksi maailman suurimpia, ja IBD:stä on tulossa suomalaisten uusi kansantauti, sillä sairastuneita on jo lähes 50 000.

Sairauden yleistymisen syytä tutkitaan edelleen. Sairauden taustalla ajatellaan olevan perinnöllinen alttius, mikä ei kuitenkaan selitä tulehduksellisten suolistosairauksien nopeaa lisääntymistä. Ympäristötekijöiden (mm. hygieniataso ja antibioottien käyttö), suoliston bakteerikannan ja ravinnon muutosten katsotaan olevan lisääntymisen merkittävimmät syyt. Lisäksi alhaisten D-vitamiinitasojen on todettu liittyvän IBD:hen, mutta ei tiedetä, ovatko matalat D-vitamiinipitoisuudet sairauden syy vai seuraus.

2018

Tänä vuonna IBD-viikko näkyy Helsingissä raitiovaunujen ja metrojen mainostauluilla. Siellä näytetään 10 sekunnin videoita, joissa herätellään matkustajia siihen, että IBD on näkymätön sairaus, ja että lähes yksi sadasta suomalaisesta sairastaa IBD:tä.

Suurta näkyvyyttä IBD-viikko saa myös Finnkinon elokuvateattereissa Helsingissä, Espoossa, Turussa, Tampereella ja Oulussa. IBD-viikon aikana jokaisen elokuvanäytöksen alussa on 30 sekunnin video, joka avaa IBD:tä sairastavan arkea ja lisää täten tietoisuutta IBD:stä.

1.12. Näsinneula Tampereen Särkänniemessä valaistaan lilaksi.

Sosiaalisen median kanavamme ovat aktiivisessa käytössä koko viikon. Seuraa meitä Facebookissa, Instagramissa ja YouTubessa nimellä Crohn ja Colitis ry, Twitterissä ja Snapchatissa Crohn ja Colitis.

Somessa IBD-viikkoa voi seurata tunnisteilla #ibdviikko ja #ibdfi. Voit ottaa Facebookissa käyttöön profiilikuvan kehyksen, ohjeet löydät Crohn ja Colitis ry:n Facebook-sivulta IBD-viikon alussa.